Minna-Maaria Antikainen on lähes kuusikymppinen transnainen, joka päätti luistelutaidottomana viisikymppisenä ryhtyä sekä taitoluistelijaksi. Jo lapsesta asti hän halusi olla jääprinsessa ja nyt hän toteutti haaveensa.
Disney-tarina. Sankarin matka. You can do it. Really? Yes, Really!
Disney-tarinoiden sankarien matkoilla kaadutaan matkan alussa, kun vielä harjoitellaan, silloin sankareille nauretaan mutta lopuksi suoritus on täydellinen, sankari lunastaa uskottavuutensa ja entiset epäilijät nyökyttelevät.
Todelliset sankaritarinat kuvaavat ihmisen pyrkimystä saavuttaa elämässä jotain ylevää ja arvokasta, jotain sitä selittämätöntä, joka liikuttaa sydäntä, jonka kaikki ymmärtävät todeksi ja inhimilliseksi. Niiden tarkoitus on herättää toivoa paremmasta tulevaisuudesta.
Siksi sankaritarinat ovat elintärkeitä ja vaikka ovatkin fiktiota, ne ovat totta, sillä niiden tarkoitus on olla opettavaisia malleja todellisuudesta. Näin käy kun teet oikein, näin kun teet väärin.
Mutta nykymaailma näyttää ottavan nämä tarinat suorana oppaana todellisuuden suorittamisesta.
Todellisuudessa viidenkympin jälkeen luistelun aloittanut biologinen mies ei enää voi oppia Disney-sankaritarinan jääprinsessaksi.
Minna-Maria Antikaisen esitys jäällä oli kuin se uni, jonka näkijä nolaa itsensä kaikkien edessä pahimmalla mahdollisella tavalla. Tällaisten unien tarkoitus on kertoa, että nyt yrität kyllä mahdottomia, lopeta jo.
Todellisuudessa ikääntyneen transluistelijan pyllyily EM-jäällä ei ollut Disney- sankaritarina eikä edes sellaisen yritys.
Silti tapahtumalle ei naurettu. Antikaiselle ei sanottu - palaa harjoittelemaan.
Vain sosiaalinen media nauroi tälle unenomaisen vaivaannuttavalle ja absurdille tapahtumalle. Absurdi oli hyväksyttävä todeksi.
Transsankari
Disney-tarinan täyttämisen laiha yrityskin tunnutaan nyt hyväksyttävän sankaruudeksi. Silkka sankarin tehtävään ilmoittautuminen riittää, ja sankariksi pyrkijällä on oikeus vaatia teoltaan hyväksyntää vaikka sankaritarinan loppuhuipennusta ei tulisikaan. Sankarin käsitys on laimentunut,
on syntynyt uusi transsankari.
Mikä muu laimenee? Hyve ja kiltteys.
Disney-tarinoiden sankareiden kannustamatta jättäminen on rumaa ja epäsosiaalista. Tietenkin. Kannustaminen on kilttiä.
EM-kisojen avajaisten vaivaannuttavan ja absurdin performanssin ainoa todellinen hyve oli tarjota katsojalle mahdollisuus olla Minna-Maaria Antikaiselle kiltti; vielä tarkemmin - tarjota mahdollisuus osoittaa omaa kiltteyden aktia.
Näin transsankaruuden hyväksyntä on - transkiltteyttä.
Todellista kiltteyttä Minna-Maaria Antikaista ja taitoluistelun instituutiota kohtaan olisi sanoa, että näin ei pidä enää tapahtua. Mutta transkiltteys on kiltteyttä kiltteyden osoittamisen tähden.
Ja transkiltteyden osoittaminen on nyt hyve todellisen hyveen sijaan - transhyve.
Laimeneeko myös todellisuus?
Todellisuudessa Minna-Maria Antikainen ei osaa luistella tilaisuuden vaatimusten mukaisesti ja hän pääsi esiintymään vain koska on trans, ja koska me haluamme transkiltisti todistaa transankarin Disney-tarinan toteuttamisyritystä ja on transhyve olla näkemättä ja sanomatta näitä tosiasioita ääneen.
Näin saavutetaan jokin uusi absurdi todellisuus - transtodellisuus.
TRANSTODELLISUUS tiivistyy huipulla.
Trans tarkoittaa toiselle puolelle menemistä tai joutumista. Jos kaikesta tulee trans, mitä on odotettavissa?
Antikaisen luistelusta puhuttiin todellisella tasolla sosiaalisessa mediassa mutta yhteiskunnan virallisen establishmentin tasolla transtodellisuutena.
Miksi juuri eliitti elää transtodellisuutta kun muu yhteiskunta elää todellisuutta?
Yhteiskunnan eliitin piirissä transkiltteys vaikuttaa voimakkaimmin.
Eliitin piirissä eletään julkisuudesta ja toisten hyväksynnästä. Siellä elävillä on vähemmän varaa poiketa yleisestä tarinasta ja sen sosiaalisesta kontrollista. Keskinäinen kiltteys on eliitissä suurempaa valuuttaa kuin muualla yhteiskunnan piirissä. Eliitissä vedotaan omaan koulutukseen ja kehutaan toisen koulutusta, nyökytellään ja hymyillään yhteisille projekteille ja ollaan siten kilttejä vieressä ja vastassa istujien ideoille koska siitä on itselle hyötyä ja näin on helpompaa. Tämän tuloksena muodostuu tietynlainen narratiivi, jota matemaatikko Eric Weinstein kuvaa nimellä Gated Institutional Narrative.
Eric Weinstein:
The Gated Institutional Narrative is like an exchange, a financial exchange, except it’s an exchange of information and ideas.
It’s an agreed-upon structure in which people often agree to simulate dispute.
The problem with this gated institutional narrative is that in general, it doesn’t contain the most important ideas. And that is where the gating function comes in.
Eric Weinstein kuvailee eliitin keskinäistä kilttiä peliä kuin vapaapainiksi, jossa todellista ideoiden kamppailua simuloidaan, ja näin syntyy narratiivi.
Jos narratiivin sisällä ei ole kiltti, transkiltti, putoaa narratiivin portista pois, potkujen, cancelloinnin, tai vain sen tähden, ettei saa uutta sopimusta tai mahdollisuutta.
Niinpä eliittiin kuuluvalle oman päätöksen ja sanan hyvyydestä (transhyve) tulee hiljalleen asian todellista sisältöä tärkeämpi. Eliitti on toisilleen kuin Minna-Maaria Antikaisten huutosakki. Omia ei ole varaa olla kannustamatta kaatuivat ne miten nolosti tahansa.
Se on kollektiivista transkiltteyttä ja hiljalleen siitä on muodostunut kultti.
Transkiltteyden kultissa voi esittää miten absurdia ideaa tahansa ja se on hyväksyttävä. Yhteinen ponnistus, yhteinen transsankaruus, pyhittää keinot ja seuraukset ja transhyveeksi muodostuu vastaväitteiden lyttääminen.
Sellainen mahdollistaa kritiikittömän ympäristön, jossa todellisuus vääristyy, vastuu katoaa, ja jossa on helppo toimia kunhan vain pysyy transkilttinä kuten muutkin.
Tuloksena tartuntatautilain 84 pykälä, menetetyt miljardit Uniper kaupoissa, tuhottu terveydenhuolto, bileet ja rintojen paljastaminen arvokkuutta edellyttävässä paikassa, rokotteen haittavaikutukset ja kuolemat sekä niiden tutkimattomuus, kaiken tämän kiltteyskultissa voi jättää huomioimatta, koska me teimme sen yhdessä, olimme sankareita ja pyrkimys oli kamoon hei, hyvä.
Transkiltteyden kultissa omista hyvistä aikeista ja teoista muodostuu hiljalleen uskonkappale. Kritiikkiä ei suvaita koska transkiltteyden kultissa suvaitseminen on varattu vain kultin omalle hyvyydelle. Kritiikki ja keskustelu katoaa. Disney-tarinan yhä uudestaan yrittämisestä tulee transsankaruutta, jota ei voi kritisoida. Ja mitä transkiltteyden kultissa luodaan, se kultissa hyväksytään.
Näin hyväksytään uusi translaki, joka aitojen transihmisten mielestä vaikeuttaa heidän elämäänsä, hyväksytään miesten kuukautiset, WEF:n toiminta, WHO:n pandemiasopimus, valmistautuminen seuraavaan pandemiaan, transhumanismi, hyväksytään, että Ukrainan sopimus Blackrockin kanssa on vain hyväksi Ukrainan kansalle. Mikä vain menee, hyväksytään.
Ja mitä hullummaksi menee, sitä pahemmaksi käy todellisuuden paine transtodellisuuden ulkopuolella.
Kyseenalaistamisesta ja kritiikistä tulee transkiltteyden kultille uhka ja silloin transkiltteydestä tulee maailman vaarallisin asia.
Miksi?
Transkiltteys vie koko käden
Kiltteyskultti aseellistaa ihmisten luontaisen hyvän tahdon ja avoimuuden. Hiljalleen transhyveeksi muodostuu kaiken uuden oman ryhmän hyväksi julistaman asian hyväksyntä.
Kun asia ei tunnu oikealta ja transkiltteys painostaa itseä sen silti hyväksymään, se saa ihmisen epäilemään oman moraalisen kompassinsa toimintaa ja etsimään itselleen uutta suuntaa ulkopuolelta. Lopulta oma tahto alkaa heikentyä ja ihminen identifioituu omaan transsankarien ryhmäänsä.
Näin transkiltteyden kultti puristaa ihmisistä ja yhteiskunnasta rohkeuden ja sankaruuden, tehden todellisesta sankaruudesta pahuutta ja heikkoudesta hyvyyttä.
Kun selkeästi vääristynyt todellisuus muodostuu absurdiksi pellemaailmaksi, kiltteyskultin ylimmillä tasoilla perääntymisestä tulee lopulta lähes mahdotonta. On hyväksyttävä oman joukon absurdeimmat ja pahimmatkin ideat, puolustettava pahintakin valhetta ja vastustettava selvintäkin tosiasiaa.
Transkiltteydellä yhteen sitoutunut kultti ei voi perääntyä - siitä muodostuu eräänlainen mafia.
Näin transkiltteydestä tulee maailman vaarallisin asia. Lopulta transkultin toisinajattelijan - antivakserin, tiedevastaisen, minkä tahansa, leimalla ei ole väliä, sensuroinnista ja eliminoinnista tulee transhyve.
Ja se on vaarallista.
Alla olevassa kuvassa on ihmisiä, jotka olivat omassa transtodellisuudessaan oikealla asialla.
Auschwitz camp personnel enjoying a weekend retreat in the summer of 1944. Just a few miles away from where this photo was taken, one of the worst atrocities of the twentieth century was taking place (Photo taken from USHMM)
He olivat natsien keskitysleirin vartijoita.
Lopuksi sana kuusikymppiselle transluistelijalle.
Voit olla trans, jos se tuntuu sinulle oikealta, ja luistele niin kuin haluat, mutta et enää koskaan opi luistelemaan kuin Disney-leffan sankari. Eikä sinun ihan oikeasti tarvitse. Se on ihan ok.
Oikea sankari voit olla hyväksymällä tämän.
Minna-Maarian tragedia on siinä, että hän oli set to fail: Jos hän olisikin onnistunut, hänestä ei olisi tullut Disneyn sankaria, vaan olisi alkanut ulina siitä, että "biologinen mies" on niin paljon voimakkaampi ja parempi kuin biologinen nainen. Laurel Hubbard, painonnostaja, aiheutti hirveän ulinan etukäteen Tokion Olympialaisissa. Hän kuitenkin teki minna-maariat ja katosi hiljaa pintajulkisuudesta. Ainoa tapa menestyä näissä peleissä on olla pelaamatta, ainakin toistaiseksi.
Keitä ovat nämä aidot transihmiset, mihin tässä artikkelissa viitataan? Tuntuu, että kuka tahansa voi esittää olevansa transihminen julkisuudessa, nimimerkin takaa. Kuka tahansa on myös ollut. Aikoinaan oli sellainen väitetty suomalainen transihminen netissä kuin Kira Triea. Amerikkalaisille osasin tuolloin kertoa, ettei Suomen väestörekisteristä löydy tuon nimistä henkilöä.
Väittäisin että suuri massa ei tule vähään aikaan havahtumaan sille tasolle jolle sen kuuluisi tulla huomioida miten pahaksi asiat voivat vielä mennä.
Ehkä tehokkain keino voisi olla se, että ne jotka ovat heränneet, niin he alkavat tehdä omia sankaritarinoitaan ja saada niiden taakse ihmisiä jotka voisivat innostua niistä ja tehdä omia sankaritarinoitaan.
Sekin alkaa olla minusta tänä päivänä sankarillista, että jos näkee jonkun epäkohdan niin puuttuu siihen tai kirjoittaa siitä omalla nimellään.
Ihmisiä pitäisi kannustaa siihen että he ovat tekijöitä jotka voivat kyllä kompastua tällä matkallaan, eivätkä olisi sitä katsomon harmaata massaa joka taputtaa kun sille annetaan käsky taputtaa.
On muistettava se, että yleensä valtamedian luoma sankari on vain harhautus jonka avulla ikävät asiat kuten rokotehaitat ja ylikuoleminen koitetaan saada katoamaan.
Lisäksi tänäpäivänä niin valtaapitävä ja valtamedian edustaja on lähes automaattisesti tarinan pahis, joka on myynyt sielunsa palkkashekistä ja joka tarvittaessa kiduttaa kissanpentuja jos työnantaja sanoo että niin pitää tehdä.
Joskus aikoinaan toimittajat olivat sankareita jotka rohkeasti paljastivat yhteiskunnan epäkohtia, nyt he ovat barrikaadin toisella puolella.
Jokaisen ihmisen pitäisi nähdä itsensä elokuvan sankarina: kuka pelastaa sinut jos sinä et tee sitä itse?